torstai 16. heinäkuuta 2020

Valjaita hankkimassa

Tähän saakka Lotta on hyvin pärjännyt kasvattajalta saaduilla pentupannalla ja -hihnalla. Emme ole vielä mitään remmilenkkejä kovasti harrastaneet, ulkoilu on ollut enemmänkin telmimistä omalla pihalla ja lähimetsässä, omaan tahtiin. 
Uudet valjaat

Painoa ja kokoa on kuitenkin kertynyt jo reilun 16 kg verran, joten voimaakin alkaa olla jo kohtalaisesti. Kun remmikävely on vielä vähän sinkoilua ja kiskomista sinne ja tänne, niin hentoista kaulaa suojellakseni päädyin valjaiden hankkimiseen. Ja kylläpä löysinkin mielestäni kauniit ja "naiselliset". Noissa kelpaa kyllä tepastella vaikka pääkaupunginkin katuja. 😘 

Muutoin elämä meillä on kaikin puolin mallillaan. Lotta on tottunut täysin meidän päivärytmiimme. Päivisin hän on todella rauhallinen ja nukkuu paljon.😴 Iltaisin minun tultua töistä kotiin parasta on palloleikit, joita voisi muuten jatkaa vaikka tuntitolkulla.🏀 Noutaja. 

Etuhampaat ovat jo vaihtuneet ja viime viikon rokotuskäynnillä eläinlääkärikin totesi uudet hampaat hienoiksi. Nyt seuraamme kulmahampaiden heilumista. Hampaita kutittelee, mutta pureminen on keskittynyt vain sallittuihin asioihin (ja ehkä ihan vähän minun housunlahkeisiin) - toivottavasti säilyykin näin. Tällä viikolla Lotta vietti 4 kk syntymäpäivää ja hän on muuten sisäsiisti! Taitaa olla ennätysaikaisin meidän kaikkiin aiempiin koiriin verrattuna. Toki niitä pieniä ilo- tai riehumisvahinkoja vielä voi tulla.

Elokuussa alamme sitten tosissaan opetella arkitottelevaisuutta - aloitamme koirakoulun maanantaina 3.8. - siitä sitten tuonnempana lisää. Nyt nautitaan vielä kesästä ja auringosta! 🌞

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti