keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kahden kerroksen väkeä

Lotta kasvaa hurjaa vauhtia ja ei olekaan 
ihan pikkupentu enää tai no, onhan se vielä pieni,
mutta ei enää niin "Mini". 
Menneeseen viikkoon on kuulunut paljon uuden oppimista mm. yksinoloon, sisäsiisteyteen ja - portaisiin liittyen.

Yksinoloa harjoittelimme hyödyntämällä aluksi kaksikerroksista kotiamme. Kun Lotta ei ollut millänsäkään jäädessään toiseen kerrokseen ihmislauman ollessa toisessa, lisäsimme haastetta pikkuhiljaa. Ensin piipahtamalla vain pieniä hetkiä ulkona, sitten kauppareissun ajan. Yllättävän hienosti tuntuu sujuvan myös yksinolo huomioiden sen, että tästä Korona-ajasta johtuen Lotalla on ollut oikeastaan jatkuvasti seuraa. Joka kerta saapuessamme kotiin, pentu hiipii makuuhuoneesta unisena - ilmeisesti vain tyytyväisenä, että on saanut olla hetken kaikessa rauhassa. 😉

Sitten siihen sisäsiisteyteen... alkuun luulin jo, että tämähän sujuu hienosti. Lotta nukkuu yöt hyvin ja yön aikana pidättelee jo hienosti. Päivälläkin tarpeet osuivat oikein hyvin ulos ja jos ei ulos, niin ainakin pissa-alustoille. 

Toissapäivänä juttelimme jo, että voisikohan kohta laittaa matot lattialle. No ei voisi, sillä eilen siivosin noin 18 kertaa pissat paljaalta lattialta. 😂 Mutta tätähän se koiranpennun kanssa on, 10 viikkoiselta ei voi ihan liikaa vaatia vielä ja ovatpahan nuo aiemmatkin koiramme siistiksi oppineet - joku aiemmin, joku myöhemmin, mutta kohtuullisessa ajassa kaikki. Siitä olen tyytyväinen, että vaihdoimme viime syksynä parketit vinyylilankkuun. 😬

Portaat on ne tämän hetken jännin asia kodissamme. Alhaalta ylös ollaan kuljettu jo pitkään, mutta ylhäältä alas ei vielä uskalla, vaikka mieli kovasti tekisi. Tässä videolla harjoittelua eiliseltä illalta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti